 | | Tänä vuonna syyskuun 9. päivä saa ensi-iltansa EFB:n musiikkiin tehty näytelmä, jonka kässärin on laatinut Timo Kurittu. Idea yhteistyöstä on väikkynyt mielessä jo pari vuotta ja viime kesänä päätettiin, että nyt se toteutetaan. Kyseessä on tavallisen ihmisen kasvutarina nuoruudesta tähän päivään rankkoine kokemuksineen. Tummissa vesissä kuljetaan, mutta on siellä näyttämöllä valoakin - ja ääntä kans – sekä videoo.
Uutta musiikkiakin on äänitelty ja koemiksailtu ynnä muuta asiaan kuuluvaa. Levy julkaistaan sitten kun aika on. Treenikevät ja kesä tulevat olemaan suht tiiviitä, mutta se on hyvä vaan, eipä käy aika pitkäksi EFB:n porukalla..
|